Kännykkäliittymissä on eroja – niin kuin yrityksissäkin

27.9.2018

Olen viime aikoina perehtynyt herra Yuval Noah Hararin ajatusmaailmaan lukemalla hänen julkaisemiaan kirjoja. Hänen kirjansa ovat todella ajatuksia herättäviä ja suosittelen lämpimästi niiden lukemista, silläkin uhalla, että kirjojen viesti ja opetus voivat olla monelle varsin tuskallisia.

Olen peilannut Hararin ajatuksia kokemuksiini toimintakentässämme ja nyt minun on entistä helpompi ymmärtää, miksi uusien näkökulmien omaksuminen ennestään tuttuihin asioihin on niin hankalaa. Omaksumme uudet asiat - joista meillä ei ole juurikaan mitään hajua - todella paljon herkemmin ja helpommin kuin uudet näkökulmat tuttuihin arkisiin asioihin, joista meillä on jo vankka näkemys.

Monenlaisia harhaluuloja

Otetaanpa esimerkki: matkapuhelinliittymä. Meillä jokaisella on käsitys Suomessa toimivista liittymistä ja niiden takana olevien operaattoreiden palveluista. Kun me uutena operaattorina kerromme meidän palvelumme ominaisuuksista, peilataan niitä automaattisesti omiin kokemuksiin ja ennakkoasenteisiin.

Kun kerromme, että olemme keksineet uudenlaisen yritysliittymän, niin usein käy niin, että kuulija sulkee korvansa, koska hän ajattelee: ”kyllä minä tiedän, miten kännykkäliittymät toimivat.”

Kun esimerkiksi kerromme, että voit tallentaa haluamasi omat ja palvelusarjoihin tulevat puhelut, kokemusperäinen johtopäätös on: ”jaapa jaa, mutta eihän niitä ole turvallista tallentaa kännykkään.”

Jos vielä käy niin onnettomasti, että kuulija ei sano tuota epäilyään ääneen, emme ehkä tule kertoneeksi, että puhelut tallennetaan hänen tililleen BeneCloud-pilveen, joka on tietoturvallinen ja jonka tallennustila ei lopu kesken.

Liittymäpriorisointi on lailla kielletty

Usein kuullun harhaluulon mukaan virtuaalioperaattorin liittymä on alemmalla prioriteetilla verkko-operaattorin verkossa kuin ”aito” operaattorin liittymä. Ei ole. Ensinnäkin priorisointi on yksiselitteisesti laissa kielletty ja toiseksi teknisesti erittäin vaikea toteuttaa.

Benemenin toimittamat liittymät ovat yksi yhteen operaattorin omien liittymien kanssa, myös roaming -tilassa. Lisäarvon asiakkaalle teemme BeneCloud-palvelun ja matkapuhelinverkon integroinnin keinoin.

Yhdessä kännykässä kaksi verkkoa

BeneCloud-innovaation keskiössä on oivallus erottaa matkapuhelimen käyttöön liittyvien toiminnallisuuksien toteutus verkkototeutuksesta. Palvelut tehdään itsenäisesti siihen suunnitellun pilvipalvelun avulla. Tämä mahdollistaa muun muassa samassa kännykässä kahden verkon käyttämisen yhtä aikaa. Itselläni käytössä on sekä Telian että DNA:n verkko. Konkreettista hyötyä tästä ominaisuudesta saan esimerkiksi silloin, kun taloni kellarikerroksessa toinen verkko ei toimi ollenkaan ja taas toisen datakaista on mökillä tuplasti nopeampi.

Avarra mieltäsi ja lue herra Hararin kirjallisuutta ja havaitset, miksi olemme sellaisia kuin olemme. Lukemiseen kuluu useita tunteja – mieltäsi voit myös avartaa muutamassa minuutissa, jos katsot oheisen videon. Kännykkäliittymissä todellakin on eroja!


Kirjoittaja on Benemen Oy:n toimitusjohtaja Jouni Purontaus.